Ihmeiden aukiolla

Mitä olen täällä tehnyt? Olen nukkunut päivittäin puolet vuorokaudesta, syönyt mahani täyteen herkullista pitsaa ja nautiskellut ihanaa jäätelöä. Lisäksi olen kirjoitellut ja miettynyt asioita. Kun tajusin ajatuksieni vain kiertävän kehää pääsemättä mihinkään lopputulokseen, etsin tieni Ihmeiden aukiolle katsomaan muitakin nähtävyyksiä kuin kalteva tornia. Tämä on se hetki, jolloin te kaikki alkavat asiantuntijat voitte vaihtaa sivua, sillä olette googlanneet todennäköisesti väärin - minä en ymmärrä näistä nähtävyyksistä mitään, tämä blogiteksti on kirjoitettu vain ajankuluksi.

Suuntasin ensimmäisenä kastekappeliin, tuohon Ihmeiden aukion katseenvangitsijaan. Visiitti oli varsin pikainen ja sai minut ihmettelemään, miksi kukaan viitsii rakentaa noin komean rakennuksen,  eikä sen sisällä ole juuri mitään katseltavaa? Sitten vielä kehtaa veloittaa viisi euroa sisäänpääsymaksua. Noh, onpahan tuettu kulttuuriperintöä, next.

Seuraavaksi Camposanto, suuri hautausmaarakennus tuomiokirkon vieressä. Siellä olikin jo paljon enemmän katseltavaa, vaikka harmikseni valtaosa teksteistä oli kirjoitettu kielellä, jota en ymmärrä. Kaunista rakennusta ihaillessani huomasin astelevani laatoilla, joiden alla oli hautoja - se sai minut loikkimaan hullunkurisesti, etten häiritsisi vainajia. Kulutin aikaani katsellessani patsaita, hautakiviä, ihmisten luita sievissä rasioissa ja tutkiessani valtavia freskoja. Ihan mielenkiintoinen paikka.

Viimeiseksi saavuin Pisan katedraaliin, jossa olikin hämmästeltävää vaikka kuinka. Tuomiokirkossa oli kuvaaminen kielletty, mutta yritäpä kieltää sitä näiden kaikkien kiinalaisturistien keskellä. Kaivelin siis kamerani esiin minäkin. Siinä kirkonpenkillä istuessani ja koko tuota loisteliaisuutta hämmästellessäni ajattelin, kuinka sääli oli, ettei paikan lähempi tutkiminen oikeastaan kiinnostanut minua. Vaikka olenkin kokenut, etten mihinkään uskontokuntaan kuulu, olen minäkin saanut kristillisen kasvatuksen. Kyseisellä uskonnolla olisi monta tarinaa kerrottavana, arvoituksia ratkottaviksi ja salaisuuksia tutkittavaksi. Sitä on kuitenkin tuputettu joka tuutista aikanaan niin paljon, että viimeinenkin mielenkiinto sitä kohtaan on lopahtanut. Toivottavasti joku muu saa vapauden valita uskontonsa vasta sitten, kun on siihen valmis.

Ihmeiden aukio

Kastekappeli

Katedraali

Camposanto

Jumalallisia ja jumalattomia

Eilen eräs työkavereistani avasi keskustelun uskonnoista kysymällä minulta, olenko kristitty. Harkitsin hetken, valehtelisinko olevani. Olen kartellut täällä tätä puheenaihetta, sillä koto-Suomessakin olen huomannut, ettei uskonto ole paras mahdollinen kevyen jutustelun aihe puolituttujen kanssa. Mitä se sitten on maassa, jossa lähes kaikki kuuluvat johonkin uskontokuntaan ja valtaosa harjoittaa aktiivisesti uskontoaan?

Vastasin kuitenkin totuuden mukaisesti, etten kuulu kirkkoon. Tätäpä sitten alkoi koko työryhmä yhdessä ihmettelemään ja vuoronperään he toistivat samaa kysymystä minulta kuin varmistaakseen, että olivat ymmärtäneet oikein. Kun olin noin kolmannen kerran sanonut selkeästi "ei, minulla ei ole jumalaa, johon uskoisin", asia näytti selviävän heille. Tämän jälkeen sain vastata loputtomaan liutaan kysymyksiä: Miksi et usko? Mihin sinä sitten uskot? Mistä sinä olet tullut? Mistä sinun sielusi on tullut? Miten tuo puu on syntynyt, entä vuori? Mihin sinä menet, kun kuolet?

Heistä tuntui kerta kaikkisen käsittämättömältä, että joku voi olla uskomatta mihinkään jumalaan. Tansanian mannermaalla palttiarallaa kolmasosa väestöstä on kristittyjä, kolmasosa muslimeja ja loput hinduja, luonnonuskontojen harjoittajia tai muita. Uskonto on läsnä jokaisen arkipäiväisessä elämässä. Toki uskontoja on tuotu tänne vahvasti niin idästä kuin lännestäkin, mutta ehkä uskonnollisuus liittyy myös koulutustasoon. Ihmisellä on aina tarve kysyä, saada selitys kaikkeen. Uskonto antaa vastauksia.

Muistan kerran keskustelleeni asiasta myös yövartijamme Babun kanssa. "No God?", hän kysyi minulta hämmästyneenä. Nyökkäsin. Hän näytti sydäntä särkevän surulliselta puolestani. Uskonto on hänelle tärkeä, sillä se ohjaa elämää. Itsekin olen iloinen saamastani kristillisestä kasvatuksesta, tiedän sen ohjanneen minut omalle tielleni ja opettaneen minulle oikeita elämänarvoja. Missään tapauksessa en myöskään kiellä, ettenkö tarvittaessa löytäisi apua elämäni ongelmatilanteisiin jonkin uskonnon pyhistä kirjoituksista - mutta yhtä lailla saatan löytää avun jostain muusta elämänkatsomukseen liittyvästä teoksesta.

Työpaikalla käydyn keskustelun päätteeksi eräs nuori muslimimies hymyili minulle rohkaisevasti ja sanoi: "Minä olen varma, että sinäkin löydät vielä oman jumalasi."