Olen matkalla kohti kotia. Kone lipuu yli yöhön valmistautuvien kaupunkien, jotka jäävät hiljalleen erikokoisina valorykelminä taakse. Yritän kartasta arvailla ja nimetä noita valoryhmiä, tuskin siinä kovin hyvin onnistuen. Ympärilläni puhutaan jo suomea. Takanani istuu tyttö, joka häviää rahansa isälleen korttipelissä ja tekee sen vielä nauraen. Vieressäni oleva nainen näyttää olevan kovin kiinnostunut tablettitietokoneestani, eikä juuri peittele sitä. Edempänä joku mies on ottanut ehkä jo pari vodkaa liikaa.
Puolentoista viikon reissu ystävän luona on takanapäin. Olen iloinen, että olen saanut aikaa murehtia huoliani ja miettiä elämääni. Olen kuluttanut aikaani pohtimalla tunteitani ja tapahtumia; viime aikaisia ja paljon kaukaisempia. Se on auttanut minua ymmärtämään muita ihmisiä ja myöskin itseäni. Olen myös pohtinut tulevaisuutta, ja toivon, että jotain muutosta on tulossa. Jos kerran yksi kivi jo pyörii, eikö samalla voisi tyrkätä koko kasan liikkeelle? Nyt siihen olisi tilaisuus.
Ennen suurempaa muutosta menen kuitenkin kotiin, vaihdan laukkua ja käännän auton keulan kohti pohjoista. Siellä on huomenillalla minua vastassa raikasta pakkasilmaa, Lapin tunnelmaa ja mökillinen ystäviä. Luvassa iloista yhdessäoloa, hassunkurisia sattumuksia ja paljon naurua!
