Seikkailua uuden ystävän kanssa

Lakkaankohan koskaan ihmettelemästä, kuinka suorasti nämä turkkilaismiehet tyrkyttävät itseään nuorille naisturisteille? Kaikki ovat niin kovasti vailla kesätyttöä itselleen. Eilisellä shoppailureissulla jouduin sanomaan useampaan otteeseen, että minulla on poikaystävä, en aio rakastua täällä enkä ole myöskään vailla seksiä. Suorasukainen vastaukseni ei tuntunut sekään aina menevän jakeluun. Yksi yritti jopa taivutella minut siirtämään lentoani. Kaiken huippu oli nuori, siististi pukeutunut mies, joka alkoi seurailla minua, vaikken halunnut jutella hänen kanssaan. Kun hän tuli vaatekauppaan perässäni ja katseli mitä vaatteita ostan, aloin etsiskellä vartijaa. Silloin hän katosi.

Iltapäivällä aloin tympääntyä pakoilemaan miesten uteluja ja etsin paikkaa, jonne pysähtyä hetkeksi. Rannan lähettyviltä, kapealta kujalta, löysin hurmaavan pienen kahvilan puiden katveessa.Tapasin siellä venäläisnaisen, joka oli asunut Turkissa kolmetoista vuotta. Puhuimme kulttuurista, uskonnosta ja elämän pienistä ihmeistä. Hän kutsui minut vierailulle kotikyläänsä lähelle Bodrumia. Eipä minulla kummempaakaan tekemistä ollut, joten lähdin mukaan.

Kylä oli laaksossa, meren rannalla. Siellä oli pari ravintolaa, kaksi markettia ja jostain syystä myös kaksi apteekkia. Kylän vanhin oli pieni nainen, joka oli upporikas, mutta etsi silti ruokansa metsästä. Hän, kuten muutkin hänen sukupolven ihmiset aikoinaan, oli myynyt maansa nuoremmille maanviljelykseen. Maille oli kuitenkin kohonnut kolme suurta ja hienoa hotellia, joissa lomiaan viettivät sheikit ja muut varakkaat ihmiset.

Uusi ystäväni näytti minulle kotinsa, muutaman puun ympäröimän pikkuruisen talon. Hän vei minut hiljaiselle rannalle, kirkkaan puhtaan veden äärelle ja kertoi minulle, että kaikki kivet sillä rannalla olivat surukasvoisia. Totta hän puhuikin, otit sitten minkä tahansa kiven käteesi, se näytti aina itkevän. Siellä vietimme iltaa, nautimme tuulesta ja katselimme tähtiä. Olin iloinen hiljaisuudesta ja kaikesta luonnosta, minkä ympärilläni näin.

Tänään olen ollut iloinen siitä, että olen saanut jättää Bodrumin taakseni ja jatkaa matkaani kohti Afrikkaa. Istuskelen Istanbulin lentokentällä muutama liira taskussani ja mietin, mitä niillä tekisin. Lentoni näkyy siirtyneen pari tuntia myöhemmäksi, mutta osasinkin jo odottaa sitä. Huomenna vihdoinkin Tansania!

"Moottoripyöräilyä" Turkissa

Tänään oli ohjelmassa hieman pakollisten asioiden hoitamista Bodrumissa: kampaamoreissu. Ensimmäinen parturi-kampaaja kieltäytyi värjäämästä hiuksiani vedoten siihen että se on niin vaikeaa minun hiuksiini. En ole ammattilainen, mutta kyse oli vain juurikasvun värjäämisestä... Seuraava tapaus oli innoissaan,  kun pääsi laittamaan lyhyitä hiuksia. Lopputulos olikin varsin onnistunut.

Yksi hostellin miehistä ehdotti moottoripyöräajelua iltapäivällä. Olin jo unohtanut, että kun turkkilainen puhuu moottoripyörästä, hän mitä todennäköisemmin tarkoittaa skootteria. Mutta täytyy myöntää, että skootteri on näppärä peli täällä liikkumiseen. Pääsin käymään hienoissa paikoissa. Ihanaa olla vain turisti ja kuljeksia sinne tänne kameran kanssa!

Bodrum, Turkki

Matkalla tänne tunsin lievää pahoinvointia - paatti keinui ja vaappui, piti meteliä kuin vetelisi viimeistä päiväänsä. Kolmas turkkilainen, jonka tapasin, kertoi minun ehdottomasti tarvitsevan turkkilaisen poikaystävän ja hän olisi siihen rooliin paras. Check-in:n tekeminen hostelliin ei onnistunutkaan käden käänteessä, sillä ennen sitä minulle tarjottiin aamiainen viiden turkkilaisen seurassa. Oliiveja, rucolaa, tomaattia, paprika-salami munakasta, viinirypäleitä, turkkilaista teetä... Kaikkia mausteita unohtamatta. Nams!

Hostellini on sokkeloinen ja jokseenkin epäsiisti, mutta täällä tapaa jos jonkinmoista matkaajaa; kaikki ystävällisiä ja iloisia. He suorastaan odottavat kaikkien istuvan saman pöydän ääreen. Tapasin kalifornialaisen miehen, jonka kanssa lähdin tutkimaan viereisen kaupungin rantoja. Matkaseurani oli mitä mahtavin, kuulin elämäntapareissaajan tarinoita eri puolilta maailmaa. Rannat... No, löysimme ainakin kirkkaan puhdasta vettä. Kiviä liikaa ja rannassa hiekkaa vain pari hassua metriä. Meidän tavan tallaajien lisäksi täällä nähtävästi lomailee varakkaampaakin väkeä, sillä löysimme myös korkeatasoisempia rantaklubeja.

Ensimmäinen tunne tästä paikasta on se, etten pidä siitä. Tuntuu siltä, ettei täällä voi hengittää. Ehkä se johtuu kaupungin suuresta koosta ja ahtaudesta. Et koskaan näe kovin kauas, sillä talot ovat vieri viereen rakennettu ja kadut yhtä labyrinttia.

Toisaalta, ehkä ahdistus täällä johtuu siitä, että ikävöin paljon Kosia ja uusia ystäviäni. Olen alkanut inhota hyvästien jättämistä. Viimeiset päivät olen ollut hiljaisella tuulella. Ensin ei oikein tiennyt, mitä läheisimmille ystävilleen sanoisi. Sitten on surullinen, koska ei osannut sanoa oikein mitään.

Ehkä tämä parin päivän Bodrumin pysähdys on hyvästä; saa ikävöidä aikansa täällä ja on sitten valmis uusiin seikkailuihin Tansaniassa.