En ole varma, onko järkevää kirjoittaa siitä, millaisen ensivaikutelman Moshin keskustasta sain käydessäni siellä toissa päivänä. Totuus on se, että jos voisin, välttelisin sinne uudelleen menemistä viimeiseen asti. Työpaikkani kuitenkin sijaitsee keskustassa, joten tulen käymään siellä lähes päivittäin.
Keskusta ei minun silmiini näyttänyt edes keskustalta. Rakennukset olivat melko matalia ja vanhoja, valtaosa siirtomaa-ajalta kai. Kävelyteitä ei juurikaan ollut ja tuuli heitti välillä pölypyörteitä kaduille. Ihmiset kuljeksivat hitaasti hiekkaisilla kaduilla ja siellä täällä nökötti kerjäläisiä käsi ojossa. Kaupat olivat piilossa rakennusten varjoissa, eikä kauempaa nähnyt, mitä missäkin myytiin. Vihon viimeiseksi täällä tulisi mieleen yrittää pankkiryöstöä, sillä pankkien edessä seisoi vartijoita isot aseet selkeästi esillä. Valkoihoisiin törmäsimme vain satunnaisesti pankkiautomaateilla, kaupassa ja erään rakennuksen sisäpihalla sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa.
Keskustassa liikkuessa on parempi olla pahemmin vilkuilematta ympärilleen ja yrittää sulautua joukkoon. Niin saattaa välttyä pahemmilta kaupustelijoilta ja rahan anojilta. Kenellekään ei kannata jäädä juttelemaan kadulla, ettei tule ryöstetyksi. Sain olla tällä kertaa melko rauhassa, sillä minulla oli paikallinen nainen oppaanani. Torilla minua vastaan hoiperteli huonokuntoisen oloinen mies. Hän tarrautui minua molemmista käsistä kiinni ja selitti jotain swahiliksi; yritti ehkä saada rahaa tai apua. Yritin kääntyä, mutta mies piti minusta lujasti kiinni. Seurassani ollut nainen työnsi miehen pois ja sanoi hänelle vihaisesti jotain. Tilanne oli ohi.
En oikeastaan jännitä töiden alkamista, vaan työmatkoja. Minulla on normaalisti hyvä suuntavaisto, mutta kaupungissa on tottumaani verrattuna niin erinäköistä, ettei mieleeni jäänyt juurikaan maamerkkejä. Pelkään tekeväni pahimman mahdollisen virheen ja näytäväni eksyneeltä, sillä todellisuudessa minulla ei ole mitään käsitystä, missä mikäkin paikka sijaitsee.
Mitä sitten odotin kaupungilta? En tainnut oikein osata odottaa mitään, sillä tiesin sen olevan täysin uudenlainen paikka. Siitä huolimatta olen kovin hämmentynyt. Yksi muista vapaaehtoisista kertoi minulle hetki sitten kulttuurishokin eri vaiheista. Odotan kovasti sitä vaihetta, että totun pelkäämiini asioihin ja arki alkaa luistaa. Se vaatii varmasti vain pari onnistunutta reissua kaupungille; ei muuta kuin rohkeasti vain maanantaina töihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti