Viikonloppuna seurasimme sekavin tuntein kahden vapaaehtoisemme työpaikan, Msamarian katulapsikeskuksen tilanteen kehittymistä. Katulapsikeskus toimii täysin lahjoitusten voimin ja antaa kodin noin kolmellekymmenelle kadulta pelastetulle lapselle. Meille selvisi viikonloppuna, ettei Msamaria ollut kyennyt maksamaan vuokraansa, joka oli jo neljä kuukautta myöhässä. Vuokranantaja oli uhannut perjantaina heittää lapset ulos, mutta oli kuitenkin luvannut vielä viikon maksuaikaa. Tilanne alkoi vaikuttaa jo melko toivottomalta, sillä myöhästyneen laskun lisäksi seuraavan vuokramaksun ajankohta läheni. Onneksi vapaaehtoisemme saivat järjestettyä lahjoituksena Suomesta myöhästyneen vuokran verran rahaa ja löysivät myös jatkuvan sponsorin, joka lupasi maksaa jatkossa katulapsikeskuksen vuokrat.
Msamarian tilanne sai minut pohtimaan, kuinka itse auttaisin apua tarvitsevia. Toiset työntävät rahaa joka paikkaan, mihin vain ehtivät. Toiset auttavat konkreettisemmin; ilahduttavat lapsia ja puhdistelevat heidän hoitamattomia haavojaan. Itselläni ei ole vara lahjoittaa reissubudjetistani suuria summia, sillä todennäköisesti muutenkin elelen luotolla ensimmäisen kuukauden kotiin päästyäni. Oma työpaikkani ei myöskään ole mikään varsinainen auttamiskohde. Miten minä auttaisin?
Avun tarvitsijoita on paljon. Jonkun kodin rakentaminen on jäänyt rahan puutteen vuoksi kesken, toisella ei ole vara ostaa lapselleen vaippoja, kolmas ei saa apua sairauksiinsa. Vammaisilla lapsilla ei ole tarvittavia apuvälineitä ja joissain paikossa lapsilla on järkyttävän huonot tilat. Jos annat lapselle tikkarin, kohta heitä on kymmenen pyytämässä lisää. Yhden pienen ihmisen ei ole mahdollista auttaa kaikkia. Ketä minä auttaisin?
Yövartijallemme tilasin äidiltäni villasukat kylmiksi öiksi jalkoja lämmittämään, ja eräälle jalkansa halvanneelle kerjäläiselle olen antanut pikku rahaa ohikulkiessani. Laitoin hieman rahaa myös parin vapaaehtoisemme keräykseen, jonka tarkoituksena on saada mahdollisimman monta katulapsikeskuksen lasta kouluun. Aion käydä vierailulla lastentarhassa, jossa suuri osa lapsista on HIV-positiivisia. Jätän valtaosan vaatteistani tänne kierrätykseen. Ja toisaalta, tukeehan jo pelkkä täällä olemiseni paikallisten toimeentuloa; kuljen dala dalalla ja ostelen matkamuistoiksi laukkuja katumyyjiltä.
Ehkä oma auttamiseni lähtee pienistä asioista. Ei maailmaa paranneta yhdessä päivässä, eikä yhdellä teolla.
Lisää Msamarian katulapsikeskuksen tilanteesta ja Lapset kouluun! -keräyksestä voi lukea Tiian ja Ninan blogista: http://tiianinatanzania.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti