by Elysee: Raun päiväkoti

Perjantaina sain viimein mahdollisuuden vierailla Raun alueen päiväkodissa. Alue on köyhää ja suuri osa sen asukkaista on HIV-positiivisia. Raun päiväkoti on perustettu suomalaisten toimesta ja toimii pienen suomalaisen Sama Aurinko - yhdistyksen sekä muutaman muun ulkomaisen sponsorin rahoituksella. Päiväkodissa on noin 30 lasta, iältään 3-6 -vuotiaita. Päiväkodin tiloissa toimii myös HIV-positiivisten naisten ryhmä.

Päiväkodin rakennus on pieni ja värikäs. Sen seiniä koristavat maalaukset, joissa seikkailee erilaisia eläimiä ja opetetaan numeroita sekä kirjaimia. Heillä on isompi luokkatila, jonka lattialla lapset leikkivät, opettelevat uusia asioita, nukkuvat ja syövät. Rakennuksessa on myös oma huone pienemmille lapsille ja positiivisten naisten ryhmälle.

Ajattelin, että lapset vierastaisivat minua, mutta päinvastoin. Kun astuin sisään, lapset ympäröivät minut ja pyrkivät heti syliin. He halusivat tutkia käsiäni ja hiuksiani. He esittelivät minulle lelujaan sekä piirtämiään numeroita ja kirjaimia. Lasten silmistä loisti vilpitön ilo.

Tapasin päiväkodilla myös kummilapseni, jonka muut vapaaehtoiset olivat paria viikkoa aiemmin minulle arponeet. Tuen siis kuukausittain päiväkodin toimintaa Sama Auringon kautta ja vastineeksi saan välillä kuulla kummilapseni kuulumisia. Bruno on 4-vuotias poika, joka näytti kulkevan hieman omia polkujaan. Hän hakeutui puuhastelemaan omaan rauhaansa, tuppasi hieman pomottelemaan muita, mutta osasi myös nauraa ja leikkiä muidenkin kanssa. Kun joku vei häneltä lelun, hän koetti näytellä minulle itkevää - hieman surkeasti siinä onnistuen, sillä minun virnistelyni sai hänet nauramaan.

Menimme käymään viereisellä koululla parin vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Koulun pihalla kuului heleää lasten laulua toisten lasten leikkiessä. Siellä kolmessa eri rakennuksessa, reikäisen peltikaton alla, opiskeli pieniä koululaisia. Lähes kaikilla oli sievät koulupuvut päällä. He jakoivat kapeat, ikivanhan näköiset pulpetit kolmen lapsen kesken ja vuoroin näyttivät meille peukkua, vuoroin vilkuttelivat.

Minulla kävi tuuri, sillä pääsin myös tutustumaan muiden vapaaehtoisten kanssa erään Raun päiväkodin lapsen kotiin. Hänen kotinsa sijaitsi kymmenen minuutin kävelymatkan päässä tieltä, viidakon katveessa. Pihapiirissä oli kaksi taloa ja sen halkaisi pitkä pyykkinaru. Iloinen nainen, perheen äiti, toivotti meidät tervetulleiksi ja johdatti meidät kurjemman näköiseen rakennukseen. Sisään astuessamme meille selvisi, että rakennus olikin itseasiassa eläinsuoja, jossa äiti ja kolme lasta asuivat eläinten kanssa. Nurkassa nökötti surkean näköinen ohuen ohuella patjalla varustettu sänky, jossa kaikki nukkuivat. Sängyn vieressä nuotiolla äiti teki ruokaa. Toisessa nurkassa oli vaatekasa. Eläimet valloittivat tilasta öisin yli puolet.

Isä oli kuulema ajanut heidät asumaan sinne äidin mielisairauden vuoksi. Myöhemmin kuulin, että perhe kuului Chagga-heimoon. Vanhan tavan mukaan isä asuu omassa talossaan, poikalapset omassaan ja naiset eläinten kanssa samassa talossa.

Perjantai oli hieno päivä, täynnä uusia kokemuksia. Käsittämätöntä kuitenkin, kuinka väsyttävää kolmenkymmenen lapsen kanssa leikkiminen onkaan. Onneksi päiväkoti on kuitenkin olemassa, sillä se mahdollistaa työllistymisen monen lapsen vanhemmalle. Hatunnosto Raun päiväkodin työntekijöille, vapaaehtoisille ja sponsoreille!