Nyt on flairtending-koekin takana. Omalta osaltani meni vähän metsään, vaikka osaankin kaikki liikkeet melko hyvin. Tuli jokunen pudotus ja hajotinpa kokeeksi yhen pullonkin. Iloa ja naurua kuitenkin riitti, niin omaa suoritusta jälkikäteen kerratessa ja muiden sarjoja seuratessa. Meistä jokaisella tuntuu olevan oma persoonallinen tyylinsä lajissa, mikä korostuu amatöörimäisissä virheissämme.
Enää on yksi normaali koulupäivä jäljellä ennen loppukokeita. Olen kerrannut pitkin viikonloppua asioita ja tuntuu siltä, että vieläkin on aivan liian paljon asioita, joita en muista. Olen lukenut ja kirjoittanut ja hokenut drinkkejä kyllästymiseen asti, tehnyt niistä erilaisia ryhmiä, etsinyt niille muistisääntöjä, keksinyt niistä tarinoita... Yksi poika kuulema tekee drinkkiohjeista lauluja lastenlaulujen sävelin. Jos olisin yhtään musikaalisempi, kokeilisin minäkin!
Viikonloppuna olin kurssikaverini kanssa lukemassa eräässä viihtyisässä kahvilassa, kun kahvilan omistaja keskeytti meidät ja pyysi meitä keksimään kolme uutta drinkkiä seuraavan kauden juomalistalle. Tehtävä oli hauskaa harjoitusta, saimme hieman pähkäillä käytännönläheisemmin oppimiamme drinkkejä ja rankata niistä sopivimmat. Mukavaa vaihtelua pänttäämiselle!
Kotiinlähtö alkaa puhututtaa täällä. Valtaosa on innoissaan, toiset suunnittelevat kimppakyytejä kentälle. Se saa minunkin koti-ikäväni taas kasvamaan. Kaipaan toki minulle rakkaita ihmisiä, mutta nyt aivan erityisesti nelijalkaista ystävääni, kultaista Rico-koiraa. En ole ollut koskaan siitä erossa näin kauaa. Viikonloppuna ikävä hieman helpotti, kun veljeni soitti ja - niin naurettavalta kuin se kuulostaakin - pääsin skypettämään koirani kanssa. Tuskinpa Rico ymmärsi, mutta minulle se oli tärkeää. Se höristeli korviaan tutun äänen kuullessaan ja kallisteli päätään, kun vilkutin. Onneksi tiedän, että se on vanhempieni luona hyvissä käsissä ja elelee onnellista maalaiskoiran elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti